Kolme helppoa syysaskartelua.

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Aina kun ulkona alkaa kellertää ja punertaa mulla alkaa sormet syyhytä. En tiedä johtuuko se perhepäivähoitajana vuosikymmeniä toimineesta äidistäni jolle syksy oli mun lapsuudessa yksi keskeisimpiä askarteluaiheita vai ihan vaan siitä, että värikäs luonto on todella inspiroiva. Lillikin rakastaa askarrella ja mikäs sen mukavampaa onkaan kuin kehitellä ja etsiä ideoita yhdessä. Aarrekaappi on täynnä kaikkea kivaa ja siitä se yleensä lähteekin, kun mietitään mitä mistäkin materiaalista voisi tehdä. Lisäksi tietysti nyt on tarjolla paljon kauniita luonnon materiaaleja ja meillä onkin jo kuivamaan kerättynä lehtiä, käpyjä ja neulasia ensi kertaa odottaan. Tulossa onkin vielä ainakin orava-askartelu. En vaan vielä tiedä millainen, mutta Lilli on päättänyt haluavansa askarrella oravan ja nyt pitää vaan kehitellä…

vaahteranlehti

Tällä kertaa sain idean lehtiaskartelun, kun Lilli halusi liimailla jostain mun väkerryksestä jääneitä langan pätkiä paperille ja lehti onnistuikin lopulta yli odotusten. Silkkipaperipuun tyyppisen askartelun taas olen itse joskus lapsena askarrellut (silloin se tosin oli omenapuu) about 20vuotta sitten ja Nappipuun alkuperäinen idea löytyi jo aiemmin jostain netin syövereistä.

rikäs vaahteranlehti

Tarvitset värillisen kartonkipalan, kynän, sakset, langanpätkiä (1-6cm on aika passeleita) ja askarteluliimaa.

Piirrä paperille sellainen lehti kuin haluat ja leikkaa se irti. Minä valitsin vaahteranlehden ja katsoin siihen mallia googlen kuvahausta. Jos vaahteranlehti tuntuu vaikealta tai nuorempi lapsi leikkaa lehden itse, voit valita klassisemman lehden muodon.

Käännä leikkaamasi lehti kynänjälkipuoli alaspäin ja levitä lehdelle ohut kerros liimaa. Asettele langanpätkät liiman päälle niin, että ne eivät sojoita lehden ulkopuolelle (jos niin kuitenkin käy, voit luonnollisestikkin leikata sojottavat langat pois). Voit lisätä liimaa jo aseteltujen lankojen päälle, niin lehden kuviosta tulee elävämpi. Anna lopuksi kuivua hyvin.

lehti

Silkkipaperipuu

Tarvitset ruskeaa ja vihreää kartonkia, sakset, eri värisiä silkkipapereita ja liimaa.

Leikkaa vihreästä pyöreä kappale puun lehtiosan pohjaksi ja ruskeasta puulle runko. Liimaa ne yhteen askartelun pohjaksi. Leikkaa silkkipaperista n. 4x4cm kokoisia paloja (voi olla isompiakin, riippuen puun koosta ja lapsen iästä = mitä pienempi paloja, sen enemmän liimattavaa). Rypistä palat ja pyörittele mahdollisimman tiukaksi palloksi. Liimaa pallerot alustan vihreän osan päälle joko väljästi, jolloin vihreää jää näkyviin tai peitä koko alue palleroilla.

Silkkipaperipuu.png

Nappipuu

Tarvitset eri värisiä nappeja, paksun alus paperin, palan ruskeaa paperia, sakset ja liimaa.

Leikkaa puulle runko ja liimaa se aluspaperille. Asettele napit vastaamaan opuun lehdistöä ja liimaa ne sitten yksi kerrallaan paperiin. Anna kuivua hyvin.

nappipuu.png

Yksinhuoltajuudesta: Kaksistaan.

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kesällä pyysin teitä blogini lukijoita kysymään kysymyksiä yksinhuoltajuuteen ja lapsen yksin huoltamiseen liittyen. Nyt on viimein aika vastata teille näin postauksen muodossa. Kysymyksiä tuli sähköpostilla ja Facebookin yksityisviestillä yhteensä noin viisikymmentä! Minusta mielenkiintoista oli huomata useamman kysyjän alkukommentti ”Laitoin nyt näin yksityisesti viestiä ettei kukaan saisi tietää, että kysyn näin tyhmiä/outoja/henkilökohtaisia.”. Useaa kysyjää kiinnostikin sellaiset aiheet, etten vielä tiedä kuinka niihin vastaan, mutta päätin silti vastata kaikkiin (kunhan vain ehdin). Tähän ensimmäiseen keräsinkin vain muutaman saman tyylisen kysymyksen, mutta tekstiä tuli  silti lopulta aika paljon. Toivottavasti jaksat lukea sen ja kommentoida mitä mietteitä se sinussa herätti.🙂

Kuvahaun tulos haulle single parent

Miten sinä määrittelet yksinhuoltajan?

Lapsen huoltamiseen kuulluu minusta kasvattaminen, lapsen edusta huolehtiminen, kehityksen tukeminen, läsnä oleminen ja rakastaminen (+ stressaaminen, ahdistuminen, huono omatunto, lapsen puolesta pelkääminen….jne). Minä näen asian niin, että jos toinen vanhempi huoltaa lapsen selkeästi arjessa yksinään, pitää huolta lapsen tarpeista ilman toista vanhempaa ja asuu lapsen kanssa ilman toista vanhempaa, hän on yksinhuoltaja. Virallisesti yksinhuoltaja on vain se vanhempi jolla on virallinen paperi siitä, mutta minusta tämä asia ei ole niin mustavalkoinen. Eihän mikään elämässä ole.

Esimerkiksi elatuksella ei mielestäni ole mitään tekemistä yksinhuoltajuuden kanssa, sillä Suomessa kaikkia vähintään toisen huoltajan kanssa asuvia lapsia elättää kaksi tahoa: Lähivanhempi ja etävanhempi TAI valtio (eli suomeksi Kela ja sossu), joka huolehtii etävanhemman osuudesta jollei tämä itse ole siihen kykenevä tai suostuvainen (silloin raha peritään valtion toimesta etävanhemmalta ja maksetaan lähivanhemmalle). Eli vaikka lapsi asuisi vain äitinsä kanssa, isän kuuluu lain mukaan osallistua lapsen elatukseen parhaan kykynsä mukaan. Eikä siinä kohtaa ole väliä lukeeko paperissa yksinhuoltajuus vai yhteishuoltajuus. Totaaliyksinhuoltaja, jolla lapsen toinen vanhempi ei ole tiedossa tai elossa tai on sovittu ettei toinen vanhempi osallistu lapsen elämään millään lailla, on oikeus saada lapselle kuuluva elatusraha valtiolta. Jos rahoitus siis tekisi huoltajan, joillain lapsilla se olisi valtio mikä on absurdi ajatus.

Se, että lapsen toinen vanhempi on paljon reissussa tai muuten poissa arjesta ei mielestäni automaattisesti tee kenestäkään yksinhuoltajaa. Niin kauan, kun asunnossa asuu kaksi vanhempaa, jotka jakavat läsnä ollessaan lapsen huoltamisen on aika outoa puhua edes yksin huoltamisesta. Tai vaikka asuttaisiinkin erillään, mutta lapsesta huolehtiminen jakautuisi tasan.

Yksinäinen vanhemmuus ns. ehjässä perheessä on aivan eri asia kuin yksin huoltaminen. Se, etteivät vanhemmat ole tasapuolisesti arjessa läsnä on silloin yleensä ihan perheen oma valinta ja jos toinen kokee olevansa liian paljon yksin lapsen kanssa on kannattavaa keskustella toisen vanhemman kanssa asiasta. Mua oikeesti välillä ärsyttää mammat jotka netissä huutaa olevansa yksinhuoltajia kun toinen vanhempi lähti YHDEKSI YÖKSI pois kotoa tai on viikon jossain työmatkalla. Tai he ovat totaaliyksinhuoltajia kun mies pelaa pleikkaa sohvalla ja nainen hoitaa lasta yksin sillä aikaa. Tiedän itse millaista on olla yksinäinen äiti ja sen miten raskasta se välillä on. Sitä ja yksinhuoltajuutta ei kuitenkaan voi sinällään suoraan verrata. Jos perhe tilanne on huono, kannattanee ehkä miettiä olisiko parempi olla erillään kuin yhdessä. Huono suhde ja perhetilanne kun ei murehtimalla ja märehtimällä parane. Valitettavasti. Minä jos kuka tiedän sen.

Se, että olet siittänyt tai synnyttänyt lapsen ei tee sinusta äitiä tai isää. Vanhemmuus syntyy sydämen oivalluksesta, ei lapsen alulle panevassa kohtaamisesta. – Tuntematon

Oletko yksinhuoltaja virallisesti vai käytännössä? Jos teillä on yhteishuoltajuus miten se eroaa yksinhuoltajuudesta? Entä totaaliyksinhuoltajuudesta?

Minä olen yksinhuoltaja vain ”käytännössä”. Meidän tapauksessa ero tässä kohtaa yksinhuoltajuuden ja yhteishuoltajuuden kohdalla on siinä, mitä huoltosopimuksessa lukee sekä siinä, että isällä on oikeus saada viranomaisilta tietoja lapsestaan ja osallistua isoimpien päätöksien tekoon (suomeksi sanottuna häneltä voidaan kysyä lapsen edun kannalta ratkaisevissa asioissa mielipidettä, jos lapsen etu ei ole selkeä tilanteessa ja mielipiteen kysymiseen on aikaa). Mutta (ja iso MUTTA onkin), riitatilanteissa minä lähivanhempana päätän lapseni asioista aivan samoin kuin päättäisin yksinhuoltajana. Kiireettömissä asioissa etävanhempi voi toki viedä päätöksen teon vaikka oikeuteen saakka, mutta mitä olen tuttavilta kuullut, siellä sitä vasta pitääkin olla vahvat perusteet, että oikeus päättää lähivanhempaa vastaan. Periaatteessa en saa vaihtaa esimerkiksi lapsen nimeä tai uskontoa ilman isän suostumusta, kun yksinhuoltajana niin voisin tehdä. Ja tässä kohtaa mun mielestä se, että myös toiselta lapsen elämään osallistuvalta huoltajalta kysytään, ei ole mitenkään huono asia.

Lähivanhempana olen vastuussa lapsen arjesta, hyvinvoinnista ja hänen oikeuksiensa valvomisesta. Saan käytännössä päättää ja järjestellä lapsen elämän itselleni mieluisaksi, kunhan se on lapsen edun mukaista. Saan esimerkiksi hankkia lapselle passin ja viedä hänet vaikka etelänavalla jos haluan eikä se vahingoita lasta. Etävanhempi toisena huoltajana voi toki koittaa sen estää, mutta jollei hän voi osoittaa lähivanhemman vahingoittavan toiminnallaan lasta, lähivanhempi saa tehdä miten tykkää. Kiusaa voi tehdä halutessaan, mutta se onko se kannattavaa kenenkään kannalta… sitä voi jokainen miettiä ihan oman päänsä sisällä.

Uuden lain mukaan etävanhempi ei voi esimerkiksi estää lapsen hoitokontaktia (esimerkiksi koulupsykologilla käyntiä) tai hoidollista toimenpidettä jos lähivanhempi kokee sen lapsen edun mukaiseksi. Yksinhuoltajan lapsen toista vanhempaa ei kuultaisi päätöksiä tehtäessä ollenkaan eikä hänelle ilman erillistä sopimusta kerrottaisi jos lapselle esimerkiksi sattuisi jotain.

Totaaliyksinhuoltaja taas eroaa tästä siten, että totaaliyksinhuoltajan lapsella ei ole ollenkaan toista vanhempaa. Lapsi on arjen tasolla virallisesti isätön tai äiditön ja elää vain lähivanhemman kanssa. Yleensä yksinhuoltajan lapsilla on siis olemassa arjessa toinenkin vanhempi, totaaliyksinhuoltajien lapsilla ei.

Miten sinusta tuli yksinhuoltaja ja oliko se oma päätöksesi?

Jäin yksin tyttäreni kanssa hänen isänsä päättäessä parisuhteemme Facebook -viestillä. Oltiin Lillin kanssa viikko tuon jälkeen käytännössä kodittomia ja asuttiin ensin kavereilla, minkä jälkeen saatiin oma asunto kaupungilta. Lastenvalvojalla kuukauden kuluttua todettiin ja kirjattiin tilanne ja minusta tuli virallisesti lapsen pääasiallinen vanhempi eli lähivanhempi jonka luona lapsi asuu ja joka on pääasiallisessa vastuussa lapsesta. Exästä tuli etävanhempi jolla on OIKEUS tavata lastaan, mutta ei muita velvotteita kuin maksaa kerran kuukaudessa lastenvalvojan laskemat elarit eli elatustukea.

Päätös yksin huoltamisesta ei siis ollut minun, mutta olen ratkaisuun varsin tyytyväinen.

viviangreene.png

Oliko yksin lapsen kanssa jääminen shokki ja kuinka sait kaiken toimimaan eron jälkeen?

Kyllä se oli shokki ja kiitos selviytymismoodin menin pitkään kuin höyryjuna eteenpäin niittäen kaikki vaikeudet pois edestäni. Se viikko joka aikanaan punkattiin kaverin nurkissa opetti minulle paljon itsestäni. Suomalainen sisu, perhe, hyvät ystävät ja Lilli. Kaikki avuliaat viranomaiset, sossut, perhetyöntekijät ja muut… Heidän avullaan sain kodin ja taloudellista tukea (Lastensuojelu painosti kaupunkia etsimään meille kodin ja sossu antoi hätäapurahaa kun eron hetkellä tililläni oli vain parikymppiä), ystäväni ja perheeni auttoivat kantamaan vähäiset kamani uuteen asuntooni ja toivat omista varastoistaan meille sen mikä meiltä puuttui. Isäni rakensi mulle vanhasta sohvankehikosta sängyn, vanhempani ostivat mulle patjan ja kaverit toi kaikkea taulutelkkarista mikroon meille. Läheiseni pitivät huolta siitä, ettei meiltä puuttunut mitään uudesta kodistamme kun itse juuri ja juuri sain kannettua kamani muuttoautosta eteiseen. Edelleen itkettää kun mietin tuota aikaa ja olen suunnattoman kiitollinen. Olisikin väärin sanoa, että selvisin yksin. Minulla oli turvaverkko, joka otti kiinni kun putosin korkealta ja kovaa. Sain rauhassa aikaa kerätä sydämeni sirpaleet ja liimailla itseni kasaan ymprilläni touhottavien läheisteni keskellä.❤

Arki jysähtikin vasta kun viimeinen auttaja lähti ovesta ja oltiin ekaa kertaa Lillin kanssa kotona kaksin. Mutta niin kipeää kun kaikki eroon liittyvä tekikin, me mentiin rytinällä eteenpäin. Hoksasin aika äkkiä, miten suuresta painolastista olin exän mukana päässyt. Elin sellaisessa rauhallisuuden tilassa monta kuukautta ja kun kevät tuli kaikki vaan loksahteli paikoilleen. Pimeys katosi, valoa alkoi tihkua ja olin onnellinen. Ja olen edelleen.

Miten yksinhuoltajan arki eroaa kahden vanhemman perheen arjesta?

Tekisi mieleni sanoa ettei mitenkään, sillä minun kokemukseni lapsiperhearjen jakamisesta toisen vanhemman kanssa on se, että teen kaiken itse anyway ja hoidan samalla 3-kymppisen jupisevan aikuisenlapsen tarpeet. Tosiasiassa eroja on, mutta ne näkyvät meillä ainakin lähinnä siinä kun asiat menevät pieleen.

Esimerkiksi kun yksin lastaan huoltava on sairas, ei ole mahdollista sanoa lapsen toiselle vanhemmalle, että ”sun vuoro, mä en jaksa”. Varsinkin jos tukiverkko on olematon on aivan sama kuinka flunssainen, oksennustautinen tai ihan vaan kipeä on. Lapsi on hoidettava joka tapauksessa. Pahimpina hetkinä kun itse oksentaa, lapsi oksentaa ja ei meinaa edes pysyä pystyssä, mielessä käy moninaiset ajatukset siitä, miten helpompaa olisi jakaa paha olo jonkun toisen aikuisen kanssa. Mutta kun ei vaan voi.

Ylipäätään on kaksinverroin raskaanpaa tehdä yksin se minkä toisissa perheissä jakautuu kahdelle vanhemmalle. Yksinäinen vastuu ja velvollisuus painaa monessa asiassa todella paljon ja siksi olenkin sitä mieltä, että me yksinhuoltajat olemme monessa mielessä supersankareita. Ei sairaus, ei väsymys eikä etävanhemman kilipäisyys estä meitä olemasta parhaita mahdollisia vanhempia lapsillemme. Me hoidamme homman ja se siitä.

Kuvahaun tulos haulle motherhood

Kuinka paljon etävanhempi osallistuu lapsen elämään ja onko hänestä hyötyä arjessa?

Ensiksi on sanottava, että entisestä miehestäni kasvoi käytännössä isä (ja mies) vasta eron jälkeen. Meni valehtelematta vuosia, että hän oppi kantamaan vastuuta Lillistä ja ymmärtämään mitä tarkoittaa oikeasti olla isä. Se nimittäin ei ole mikään ilmaiseksi saatava etuus, vaan kunnianimitys jonka saa kun tekee työtä sen eteen ja rakentaa suhteen lapseen. Luulen, että tämä eron jälkeinen kasvu johtuu siitä, että kun asuimme yhdessä isän oli liian helppo kaataa kaikki lapseen, lapsen hoitoonsa tms liittyvä minun niskaani ja sulkeutua sermin taa elämään omaa elämäänsä. Eikä meidän huono parisuhde ainakaan auttanut tilannetta. Minä urauduin puskemaan arjen haasteiden läpi yksinäni ja lopulta en enää osannut edes vaatia isää osallistumaan. Kasvoimme erillemme, onneksi erosimme ennenkuin isä kasvoi eroon tyttärestään. Ero herätti hänet, ero herätti minut ja nyt puntit on tasaantunut niin paljon kuin ne voivat erillään asuvien vanhempien välillä tasaantua, kun toinen on 99% lapsen kanssa ja toinen vain vapaapäivinään.

Nykyisin Lillin isä viettää paljon enemmän aikaa Lillin kanssa, kuin yhdessä asuessamme. Hän vie Lilliä milloin mihinkin ja esimerkiksi viime perjantaina hän vielä illalla töidensä jälkeen lähti meidän kanssa päivystykseen, kun Lilli on kipeä. Yhdessä ollessa olisin ehkä saanut auton tai kehoituksen mennä taksilla tai ystäväni kyydillä. Kehitys onkin ollut huimaa.

Lillin isä hengailee välillä meillä, leikkii Lillin kanssa ja käytiinpä me kaikki yhdessä kesällä Ähtärin eläinpuistossa ja Tuurissakin. Vietämme satunnaisesti aikaa perheenä, teemme jotain kivaa ja sen jälkeen me tullaan Lillin kanssa kotiin ja isä saa mennä minne haluaa. Tämä järjestely sopiikin meille kaikille paremmin kuin hyvin. Lillin isän kanssa meillä on nykyisin hyvät välit ja olemme ystäviä mikä helpottaa keskinäistä kanssakäymistä. Hän auttaa meitä missä pystyy, kuskaa kauppaan ja lainaa autoaan jos tarvitsen ja pyydän. Välillä pyytämättäkin. Lillin isäsuhde on alkanut parantua ja minun vuosia yksin kantamani stressini on hiukan helpottanut. Edelleenkään en luonnollisesti voi vaatia isältä mitään, mutta iloitsen siitä kaikesta mitä hän lapsensa eteen vapaaehtoisesti tekee. Hyvät välit exään ovat siis hyödylliset kaikkien kannalta. Suosittelen.

Sunnuntain suitsutukset.

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , ,

Paprika-cashewpesto (Pirkka) on löytänyt tällä viikolla yhteen jos toiseen ruokaan (reseptejä tulossa ensi viikolla ainakin kaksi). Tämä herkku löytyi ekan kerran Juuan K-kaupasta ja heti ensimmäisestä maistiaisesta olin myyty! Tämä sopii niin nuudeliwokkiin kuin kermaisiin kastikkeisiinkin ja Lillipä söi tätä suoraan purkistakin. Suosittelen!😛

s1.png

Pomppulinnat on tällä viikolla olleet Lillillä mielessä ihan joka välissä. Siksi oli erityisen ihanaa, että Lilli tänään viimein pääsi pomppulinnaan kun Mäki-Matin perhepuistossa oli jokin tapahtuma. Lilli pomppi yhteensä 10minuuttia ja olisi voinut jäädä vaikka asumaan pomppulinnaan😀

s2.png

Pikku Myy -kumpparit tuli meille mutkan kautta. Alkujaan ostettiin Palokan Prisman alesta ”jokasäänsaappaat” eli lämminvuorelliset Nokiat. Ne kuitenkin osoittuivat 2-laatuisiksi kun kahden päivän jälkeen toisesta saappaasta oli lähtenyt väri ja saapas oli täynnä hiusmurtumia. Saappaat olivat myös sisältä litimärät kun hain Lilliä päiväkodista. Käytiin sitten palauttamassa ne ja saatiin tilalle Nokian Pikku Myy -kumpparit kun lämminvuorellisista ei enää Lillin kokoa löytynyt. Meitä vanhempia se luonnollisesti harmitti, mutta Lilli sai kumpparit jotka alkujaankin halusi.😀

s5.png

Näin jo muutama viikko sitten pikkusiskollani silmääni miellyttävän bluethooth -kaiuttimen ja kun löysin sen Gigantista tarjouskorista pakkohan sellainen oli saada itsellekkin. Ja on kyllä joka sentin arvoinen vehje! Itse kuuntelen musiikkia lähinnä keittiössä puuhaillessa mutta kaiutin on hyvä myös Lillin käytössä kun hän illalla kuuntelee unilauluja tai päivällä

s3.png

Ja sitten loppuhehkutus: Mäki-Matin perhepuiston vierestä sain tänään napattua Mr.Mime -pokemonin ja olen edelleen innoissani. Niin paljon kuin aluksi bestikseni Pokemon-innostukselle nauroinkin, voin nyt tunnustaa, että hyvä etten itkenyt onnesta kun liki parin tunnin alueella pyörimisen jälkeen Mr.Mime ruutuun ilmestyi ja lopulta jäi palloon (kymmenien heittojen ja vattujen jälkeen).😀

mr.mime